|
Chilen hätätilaviraston johtaja Carmen Fernandez erosi tehtävästään keskiviikkona.
Fernandez on myöntänyt virastonsa reagoineen hitaasti viimekuiseen tuhoisaan maanjäristykseen, joka tappoi noin 500 ihmistä.
– Olimme sokeita ja mykkiä. Viestintämme petti ja myönnämme sen, Fernandez kuvaili pari päivää sitten viraston toimintaa.
|
|
David Nugentin puskumaali toi Burnleylle ensimmäisen pisteen viiteen otteluun jalkapallon Englannin Valioliigassa keskiviikkona.
Burnley saalisti kotonaan 1–1-tasapelin Stokea vastaan, mutta on edelleen putoamisviivan alapuolella 18:ntena, kun joukkueella on pelaamatta yhdeksän ottelua.
11:ntenä liigassa oleva Stoke teki maalinsa tutulla tavalla. Rory Delapin pitkä rajaheitto tavoitti Mamady Sidiben kautta turkkilaispelaaja Tuncay Sanlin, joka puski 1–0-osuman.
|
|
Kreikka on seisahtumassa jälleen yleislakkoon. Maan kaksi suurinta ammattiliittoa järjestävät torstaina maanlaajuisen lakon. Lakko lamaannuttaa julkisia palveluita, kuten kouluja, valtion virastoja ja joukkoliikennettä vuorokauden ajaksi. Yleislakko on jo toinen kahden viikon sisällä.
|
|
Pelastuslaitos kehottaa Kuopion Männistössä asuvia sulkemaan yöllä ikkunat.
VR:n vanhoilla veturitalleilla Männistön kaupunginosassa Pohjolankadulla Kuopiossa syttyi tulipalo kello kahdeksan aikaan illalla.
Veturitalleista yksi syttyi tuleen, ja palo levisi sen ullakolle. Savon Sanomien mukaan palo on saatu rajattua yhteen talliin.
|
|
|
|
Suomen evankelisluterilainen kirkko valitsee tänään torstaina uuden arkkipiispan. Vaalin toisella kierroksella ovat vastakkain piispa Kari Mäkinen ja professori Miikka Ruokanen. Pappien keskuudessa molemmilla on kannatusta tasaisesti.
|
|
Ranskalainen Lyon järjesti jättiyllätyksen jalkapallon Mestareiden liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella pudottamalla Real Madridin jatkosta.
Lyon haki toisesta osaottelusta 1–1-tasapelin, mikä riitti jatkopaikkaan yhteismaalein 2–1.
Otteluparin ratkaisu nähtiin 75. minuutilla, kun Lyon pelasi epävarman Real-puolustuksen solmuun. Bosnialaispelaaja Miralem Pjanicin pystyjuoksu oli lopulta valkoisille liikaa, ja hän tykitti Santiago Bernabeu -stadionille epäuskoisen hiljaisuuden.
|
|
Italialainen seurajoukkuejalkapallo on jo vuosia jäänyt jälkeen Euroopan johtavista maista. Nyt AC Milanin ja Fiorentinan pyllähdettyä ulos Mestarien liigasta lipunkantajaksi jää enää Jose Mourinhon johtama Inter, joka taistelee paikasta kahdeksan parhaan joukkoon ensi viikolla Chelsean kanssa.
Saapasmaan pelitempo ei riitä mihinkään parhaita joukkueita vastaan. ManU kruisaili eilen jatkoon puolivaloilla. Serie A on jäänyt pelaajapalkkiossa jälkeen, joten kirkkaimmat tähdet hakevat lavean leipänsä Espanjasta tai Englannista.
|
|
|
|
Heikki Kovalaisella oli monta hyvää syytä valita Lotus.
Suomalaiskuljettajilla on ollut McLarenilta vain kaksi tietä: joko eläkkeelle (Keke Rosberg ja Mika Häkkinen) tai yhä korkeammalle (Kimi Räikkönen Ferrarille).
Ennen Heikki Kovalaista.
|
|
|
|
David Beckhamin paluu Old Traffordille oli suuri mediatapaus, vaikka itse ottelun ManU voitti helposti 4-0.
Seitsemän vuotta Old Traffordilta poissa ollut David Beckham asteli AC Milanin mustassa vieraspaidassa kentälle 63. peliminuutilla, jolloin ottelu oli ManU:lle jo 3-0.
Beckham sai aikaiseksi yhden vihaisen vedon suoraan ilmasta, joka kuitenkin viuhui yli Manchester Unitedin maalin.
|
|
Tähtinäyttelijä kohauttaa perjantaina Suomeen saapuvassa Liisa Ihmemaassa -elokuvassa.
– Ajattelin, että voi luoja – tämän takia saan vielä potkut, tähtinäyttelijä Johnny Depp, 46, kuvaili omaa ensireaktiotaan Hatuntekijä-hahmoa kohtaan taannoin Los Angeles Times -lehdessä.
Huoli kuitenkin osoittautui turhaksi. Kun Lewis Carrollin rakastetun Liisa Ihmemaassa -klassikkotarinan uusi 3D-filmatisointi viime viikonloppuna sai ensi-iltansa useissa maissa, se ampaisi maailman katsotuimmaksi elokuvaksi.
|
|
Autosport-lehti on laskenut tuoreessa numerossaan, kuinka paljon formulakuskit tienasivat viime vuonna per ajettu kierros. Listan ylivoimaisena ykkösenä on meidän Kimi Räikkösemme.
Kimi sai Ferrarilta kaudella 2009 peräti 33 827,14 euroa per ajettu kierros. Hänen vuosipalkkansakin tosin oli omaa luokkaansa eli 30 782 700 euroa.
Listan kakkoseksi sijoittunut Lewis Hamilton haali kasaan 13 872 eroa kierrokselta, mutta hänen vuosipalkkansa olikin ”vain” 12 541 100 euroa.
|
|
|
|
Joel Hallikainen heltyi hänen perhettään uhanneelle pojalle.
Laulaja Joel Hallikainen kertoi Maria!-ohjelmassa olleensa kauhuissaan kuullessaan perhettään vastaan tehdystä uhkauksesta.
Hallikaista vastaan perustettiin verkkoon kaksi Facebook-ryhmää, joista toisessa uhattiin hyökätä laulajan kotiin ja kiduttaa raa’asti hänen vaimoaan ja viittä lastaan. Ryhmän perustaja kehotti uhkauksessa muita Facebook-käyttäjiä liittymään sovittuna ajankohtana mukaan mestaukseen.
|
|
|
|
Pyöräilijä Kjell Carlström osoitti, mitä on suomalainen sisu Ranskassa Pariisi–Nizza-etappiajossa.
Maanantaina kisan ensimmäisellä etapilla kaatunut Carlström ei välittänyt ruhjeista eikä haavoista, vaan sinnitteli maaliin kolmannella, 208 kilometriä pitkällä etapilla.
– Nyt oli raskas ja kaikin puolin huono päivä. Kaatuminen tuntuu yhä kehossa. Ei voi kuin toivoa, että seuraava päivä olisi helpompi, kertoi Carlström.
|
|
|
|
|
|
Kanadan jääkiekkoliitto ilmoitti keskiviikkona löytäneensä olympiafinaalin kaaoksessa kadonneet Sidney Crosbyn pelivehkeet.
Kateissa oli maila, jolla Crosby pamautti ratkaisevan maalin USA:n verkkoon sekä hänen toinen pelihanskansa.
Välineitä arveltiin jonkin innokkaan fanin varastamiksi, mutta jääkiekkoliitto tunnusti löytäneensä molemmat omilta jäljiltään.
|
|
|
|
Italian parlamentin ylähuone hyväksyi keskiviikkona lain, joka voi johtaa pääministeri Silvio Berlusconin oikeudenkäyntien lykkääntymiseen.
Laki antaa Berlusconille ja muille hallituksen jäsenille oikeuden anoa lykkäystä, jos he kokevat olevansa hallitustyön vuoksi liian kiireisiä ehtiäkseen oikeuteen.
Parlamentin alahuone hyväksyi lakiesityksen jo helmikuussa. Laki vaatii vielä presidentti Giorgio Napolitanon allekirjoituksen.
|
|
|
|
Italiassa keskiviikkona käyntiin polkaistu pyöräilyn etappiajo Tirreno–Adritiaco alkoi Jussi Veikkasen kannalta mahdollisimman ikävästi.
Veikkanen joutui kolariin märällä tiellä, löi olkapäänsä auton kylkeen ja kilpailu jäi hänen osaltaan siihen.
– Nyt tuli kunnolla osumaa. Ei voinut mitään, kun kaveria alkoi kaatua ympärillä ja itse siinä mukana. Menin olkapää edellä autoon ja tämä kisa oli siinä. Seurauksena oli sairaalareissu, mutta onneksi tutkimuksissa ei löytynyt mitään vakavampaa, kertoi pettynyt Veikkanen.
|
|
|
|
Mosambikin viranomaiset aikovat evakuoida 130 000 ihmistä mahdollisten tuhotulvien tieltä.
Tuhannet perheet ovat jo joutuneet pakenemaan kodeistaan jokien rantamilla.
Afrikan neljänneksi pisimmän joen Sambesin pinta on noussut vaarallisesti viime viikkoina. Myös kaksi muuta pienempää jokea uhkaa paisua yli äyräiden.
|
|
YK ottaa vastuulleen humanitaarisen avun turvaamisen maanjäristyksen jälkeisessä Haitissa.
Aiemmin yhdysvaltalaiset ja muut ulkomaiset joukot ovat vastanneet siitä, että esimerkiksi vesi ja ruoka on saatu toimitettua perille.
YK:n mukaan yhdysvaltalaiset joukot vetäytyvät Haitista asteittain. Kanadalaiset poistuvat maaliskuun puolivälissä.
|
|
|
|
|
|
Helsingin IFK otti ensimmäisen kiinnityksen jääpallon Suomen mestaruuteen, kun se kaatoi Oulussa OLSin 3–2.
OLS johti ensimmäisen puoliajan jälkeen 2–1 Jarmo Mällisen ja Juha Nousiaisen maalattua, mutta helsinkiläiset onnistuivat nousemaan vahvan toisen puoliajan ansiosta voittoon.
– Vauhdikas ottelu, jossa sattui ja tapahtui. Aloitimme hyvin, mutta sitten tuli sekoilua. Toisella puoliajalla paransimme peliä, saimme puolustamisen ja hyökkäämisen kuntoon, HIFK:n valmentaja Ari Kukkonen selvitti.
|
|
|
|
|
|
Suomen jalkapalloilun monivuotinen keulakuva Jari Litmanen, on sittenkin saamassa patsaan kotikaupunkiinsa Lahteen. Hanke ehti olla jonkin aikaa jäissä, mutta se on nyt elvytetty uudelleen. Patsaan 80 000 euron rahoitus on tarkoitus toteuttaa miniatyyripatsaiden myynnillä ja aiemmin järjestetyn kansalaiskeräyksen varoilla. Patsashankkeen taustalla on Litmasen kasvattajaseura Reipas. Myös Suomen Palloliitto on hankkeessa mukana. lue lisää
|
|
Korisliigan keskiviikkokierroksen suurin yllätys koettiin Salossa, jossa sarjan viimeisenä ollut Vilpas katkaisi sarjaa johtavan Kouvojen yli kaksi kuukautta ja 15 peliä jatkuneen voittoputken.
Putoamista vastaan kamppaileva Vilpas otti tärkeät pisteet 66–64 (31–32) -tuloksella.
Tasaisessa pelissä ero ei kasvanut missään vaiheessa yhdeksää pistettä suuremmaksi. Tuon verran Vilpas johti toisella jaksolla. Kouvot piti johtoa kolmannen jakson alusta toiseksi viimeiselle minuutille. Vilpas nousi viimeisellä minuutilla voittoon Lawrence Hammin kolmosella ja Roope Ahosen vapaaheitolla.
|
|
Suurimman osan Suomessa juoksemistaan kilpailuista voittanut Viper Acktion palasi kolmen niukan tappion jälkeen voittojen tielle, kun se kiri parhaaksi Vermon pitkän matkan lähdössä keskiviikkona.
Leo Mönttisen valmentama Viper Acktion kilpaili kolmen kilometrin kisassa vasta toista kertaa, mutta ohjastaja Mika Forssin mukaan matka ei ole 7-vuotiaalle ruunalle missään tapauksessa haitta, vaikka ensimmäinen yritys kaksi vuotta sitten tuotti vain kakkossijan.
|
|
|
|
Kolmivuotias poika jäi yksin päivähoitopaikan pihaan, kun muut lähtivät kauppaan, kertoo Turun Sanomat.
– Mitä jos hän olisi lähtenyt etsimään muita, pojan kauhistunut äiti kommentoi lehdessä.
Poika unohtui Kaarinan Piikkiössä sijaitsevan hoitopaikan pihaan, kun kuusi lasta ja kolme hoitajaa lähti vajaan kilometrin päässä sijaitsevaan kauppaan. Kaupan luona pojan huomattiin puuttuvan, ja yksi hoitajista kiiruhti takaisin.
|
|
Lajijohtaja Toni Innauer päättää Itävallan yhdistetyn ja mäkihypyn maajoukkueissa 17 vuotta kestäneen uransa johtotehtävissä tähän kauteen.
Häntä seuraa Ernst Vettori, joka on olympiavoittaja vuoden 1992 Albertvillen kisoista.
Innauer, 51, kertoi saaneensa useita tarjouksia muiden maiden maajoukkueista. Hän ei kuitenkaan aio tarttua niihin omien sanojensa mukaan ainakaan vuoteen.
|
|
Ranskalaisseura Lyon teki tyhjäksi Real Madridin unelman jalkapallon Mestarien liigan voittamisesta kotistadionillaan keväällä. Lyon haki Madridista 1-1-tasapelin, ja Real Madrid putosi kuudennen kerran peräkkäinen neljännesvälierävaiheessa yhteismaalein 1-2.
|
|
Guus Hiddink toimii Norsunluurannikon jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana ensi kesän MM-kisoissa, kertoo Hollannin yleisradio NOS.
Sen mukaan Hiddinkin sopimus kestää kaksi kuukautta alkaen toukokuun 15. päivästä. Pestin jälkeen hollantilaisluotsi aloittaa Turkin maajoukkueen valmentajana.
NOS kertoi, että ennen Norsunluurannikko-sopimuksen vahvistamista Hiddinkin on päästävä irti Venäjän maajoukkueen valmennuspestistä. Hollantilaislehti De Telegraafin mukaan venäläiset ovat olleet vastahakoisia päästämään Hiddinkiä Norsunluurannikon valmentajaksi.
|
|
77-vuotias dementiaa sairastava nainen ilmoitettiin kadonneeksi Turussa keskiviikkona.
Pääskyvuoressa kadonneesta naisesta ei ole havaintoa iltapäivän jälkeen.
Tukevahko ja harmaahiuksinen nainen oli mahdollisesti pukeutunut vaaleaan talvitakkiin. Hän kävelee hieman kumarassa.
|
|
Tuomarin ja syyttäjän suhde revittiin esiin tiedotustilaisuudessa.Korkeimmalta oikeudelta keskiviikkona rukkaset saaneet internetyhtiö Jippiin ex-johtajat kävivät saman tien hyökkäykseen.
Kaltereiden taakse tuomittu entinen hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kuokkanen ja entinen toimitusjohtaja Harri Johannesdahl arvostelivat tiedotustilaisuudessa sitä, että pörssirikoksiin liittyvä prosessi on kestänyt yhdeksän vuotta. Ilmaan heitettiin myös syytöksiä tuomarin esteellisyydestä.
|
|
Oravaisten ja Vöyri-Maksamaan kunnat Vaasan lähistöllä yhdistyvät ensi vuoden alussa.
Molempien kuntien kunnanvaltuustot sinetöivät liiton keskiviikkoiltana.
Oravaisten valtuusto äänesti ja päätyi liitoksen kannalle äänin 13–8. Vöyri–Maksamaalla päätös oli yksimielinen.
|
|
|
|
|
|
Superfood on uusin ruokatrendi, jonka avulla ihmisille markkinoidaan erilaisia luonnontuotteita. Superfoodina myydään esimerkiksi ulkomaisia ja kotimaisia marjoja ja niiden luvataan edistävän terveyttä.
|
|
Yhdysvallat lupaa olla luotettava kumppani maanjäristyksen runtelemalle Haitille, jonka jälleenrakennus on nyt kansainvälisen yhteisön käsissä.
Haitin presidentti Rene Preval tapasi Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman keskiviikkona Washingtonissa.
– Ihmisten ei pitäisi erehtyä kuvittelemaan, että Haitin kriisi on ohi, sanoi Obama tapaamisen jälkeen. Obaman mukaan kriisi voidaan ratkaista vain globaalilla yhteistyöllä.
|
|
Kylmäkosken kunta ja Akaan kaupunki eteläisellä Pirkanmaalla yhdistyvät.
Molemmat valtuustot hyväksyivät kuntaliitoksen keskiviikkoiltana.
Noin 2 600 asukkaan Kylmäkoski liittyy Akaaseen ensi vuoden alussa. Akaasta tulee liitoksen myötä lähes 17 000 asukkaan kaupunki.
|
|
Suomen kaupalliset kiinteistömarkkinat elpyvät muuta Eurooppaa hitaammin, sanoo tutkimusyhtiö Jones Lang LaSalle.
|
|
Kymmenen miestä on pidätetty epäiltynä osallisuudesta Venäjällä marraskuussa tehtyyn junaiskuun, kertoivat venäläiset tiedotusvälineet keskiviikkona.
Eteläisellä Ingushian alueella kiinni otetut miehet on tuotu Moskovaan.
Venäjän turvallisuusjoukot pidättivät miehet ingushialaisessa kylässä viime viikolla tehdyssä iskussa. Hyökkäyksessä kuoli kahdeksan ihmistä. Heidän joukossaan oli kapinallisjohtajiin kuulunut Aleksandr Tihomirov, joka tunnettiin myös nimellä Said Burjatski.
|
|
Peter Sagan voitti lumen takia lyhennetyn Pariisi-Nizza-pyöräilykilpailun kolmannen etapin.
Kilpailun nuorin osallistuja Slovakian Peter Sagan, 20, juhli etapin voittoa. Liquigas-tallin ajaja jätti loppukirissä taakseen kourallisen kokeneita polkijoita. Kokonaiskilpailun johtajan keltaisen paidan veti kuitenkin ylleen kilpailun vanhin, 38-vuotias Jens Voigt.
Viimeisessä nousussa jo sunnuntain prologissa loistanut Sagan jätti taakseen muun muassa Tony Martinin ja Tour de France -mestari Alberto Contadorin. Myös Voigt taipui.
|
|
|
|
|
|
Suomalainen tutkijaryhmä on selvittänyt hampaiden valmistuskaavan pääpiirteet. Tutkimusta voidaan tulevaisuudessa ehkä hyödyntää hampaiden ja muiden elinten kasvatuksessa.
|
|
Elcoteqin osake kiinnosti sijoittajia yli miljoonan euron edestä, kun huhu on tuomassa yhtiölle jättitilausta maailmalta.
|
|
|
|
Suomen Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa elinkeinoelämältä nykyistä ryhdikkäämpää otetta toistuvasti hankaluuksia aiheuttaviin yrittäjiin.
|