Vuoden tai jopa kahden pituinen määräaikainen jäsenyys kuntokeskukseen käy kalliiksi, jos sitä ei käytä.
Sopimuksesta ei niin vain aina pääsekään irti, vaikka olisi painaviakin syitä.
Helsinkiläinen Ida Jarnila
liittyi viime marraskuussa Elixia-liikuntakeskukseen määräaikaiseksi
jäseneksi. Jäsenyys sitoi puoleksitoista vuodeksi. Liittymiseen
houkuttivat hyvä tarjous sekä lupaukset salin korkeasta tasosta. Noin
kolme viikkoa liittymisen jälkeen kuntoilu muuttui ikäväksi.
-Noin
pari pari kuukautta sitten aloin huomata, että salille on tullut
todella paljon lisää porukkaa. Silloin huomasi, että
ryhmäliikuntatunnit ovat todella täynnä ja salillakin oli täyttä. Joka
paikkaan sai jonottaa.
Idan ongelma ei ole kaikkein tyypillisin, mutta se kertoo siitä
miten ahtaalla kuluttaja on tehtyään määräaikaisen jäsensopimuksen
kuntokeskuksen kanssa. Salia kun ei voi noin vaan vaihtaa.
Kuluttajaviraston lakimiehen Katri Väänäsen mukaan usein
tilanne on se, että kuluttajalle ei ole sopimuksentekohetkellä tuotu
riittävän selvästi esille, mitä tarkoittaa kun kuluttaja sitoutuu
määräaikaiseen sopimukseen. Toisaalta sopimuksissa on myös ehtoja
joiden perusteella sopimuksesta ei pääse missään tilanteessa eroon.
Mitkä ovat kuntokeskusyrittäjän laadulliset velvoitteet?
Kuluttajavirastolle on tullut kysymyksiä kuntokeskussopimuksista jo usean vuoden ja heille valittavat kuluttajat ovat ongelmasta vain jäävuoren huippu. Useat vain tyytyvät kohtaloonsa ja maksavat jäsenyyttä käyttämättä palvelua. Idan kotikuntokeskuksen Elixian jäsenyys maksaa 58-90 euroa kuukaudessa, ja siitä on vaikeaa päästä eroon. Elixian toimitusjohtajan Miika Huotarin mukaan Elixia jäsenyyden purkuehdot ovat hyvin selkeät.
-Jos asiakkaalla on sitova jäsenyys, hänellä on kaksi mahdollisuutta purkaa sitova sopimus. Ne ovat pysyvä liikunnallinen haitta, joka estää liikunnan harrastamisen sekä muutto paikkakunnalle, jossa ei ole Elixia liikuntakeskusta. Sen jälkeen kun asiakkaan määräaikainen jäsenyys on mennyt umpeen, esimerkiksi yhden vuoden jälkeen, hän voi irtisanoa sopimuksen kuukauden irtisanomisajalla.
Jäsenyyden
myötä asiakas siis todella sitoutuu kuntokeskukseen eikä siitä helposti
eroon pääse. Mutta mihin palvelun tarjoaja sitoutuu?
-Minusta sopimuksessa voisi olla sellainen ehto, jolla tavallaan taataan sellainen tietty palvelutaso, ehdottaa Jarnila.
Elixialla tällaisia laadullisia velvoitteita sopimuksessa ei ole.
Asiakkaalla on vain vähän tehtävissä, jos hän kokee, että palvelun taso
merkittävästi huononee. Mutta voiko asiakas irtisanoa Elixia
jäsensopimuksen mikäli hän kokee, ettei saa enää haluamaansa palvelua?
-Ei voi, vastaa Huotari.
Kuntosalisopimukset eivät ole aina netissä esillä
Joka vuosi Kuluttajavirasto muistuttaa huolellisuudesta
määräaikaisten jäsenyyksien laatimisessa. Silti ongelma ei tunnu
katoavan. Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen toivoo, että
sopimusehdot olisivat selkeät ja etukäteen saatavilla.
-Nythän tilanne on se, että esimerkiksi näiden kuntokeskusyrittäjien
nettisivuilla ei ole saatavilla sopimusehtoja, jolloin asiakas ei voi
niihin etukäteen tutustua.
Kävimme läpi isoimmat kuntokeskukset ja ainoastaan kuntokeskus SATS:lla oli jäsensopimus nettisivuilta helposti löydettävissä.
Jäsenyydestä voi päästä eroon siirtämällä sen toiselle henkilölle
Kuntokeskusjäsenyys on siis todellinen pallo jalassa, mutta onneksi löytyy porsaanreikä, jonka avulla jäsenyydestä pääsee eroon. Jäsenyyden voi siirtää toiselle henkilölle. Se on mahdollista esimerkiksi Elixiassa, Blue Fittnesillä ja Lady Linella. Kauppa käykin vilkkaasti netin keskustelupalstoilla.
Espoolainen Jarkko kyllästyi tiukkoihin irtisanomisehtoihin ja
perusti sivuston, joka tarjoaa ilmaiseksi palvelua, jonka avulla voi
myydä oman kuntosalinjäsenyyden. Miten Jarkon sopimussali Elixia
suhtautuu jäsenyyksien myyntiin Internetissä?
-Me näkisimme heidät luonnollisesti mieluummin treenaamassa Elixiassa
ja yrittävän sitä kautta parantaa heidän henkistä ja fyysistä
hyvinvointia, mutta luonnollisesti kysymys on heidän jäsenyydestään,
johon heillä on oikeus, vastaa Huotari.
Muista nämä asiat ennen kuin liityt
Ennen kuin liittyy kuntokeskuksen jäseneksi kannattaa muistaa seuraavat asiat.
1. Arvioi realistisesti, kuinka usein tulet käymään kuntokeskuksessa.
Mieti mikä sali tulee käyntikertoihisi nähden edullisimmaksi ja muista
että on myös olemassa runsaasti saleja joihin ei tarvitse ostaa
määräaikaista jäsenyyttä.
2. Testaa palvelut kertamaksuhinnalla ennen kuin liityt. Tutustu
kuntokeskuksen tiloihin, laitteisiin ja tarjontaan, ja pohdi
vastaavatko ne tarpeitasi.
3. Mikäli sinulle luvataan liittymisen yhteydessä jotain sellaista mikä
on ehto liittymisellesi, vaadi että se myös kirjataan sopimukseen.
4. Lue tarkkaan sopimusehdot. Kiinnitä sopimuksessa erityisesti
huomiota jäsenyyden vähimmäiskestoon, maksutapaan ja kokonaishintaan.
Selvitä tarkkaan millä ehdoilla pystyt purkamaan sopimuksen. Jos et
ymmärrä jotain kohtaa, kysy.
Opettiko tapaus Idalle jotain?
-Tämä on opettanut ehkä sen verran, että jatkossa suhtautuu
kriittisemmin noihin määräaikaisiin sopimuksiin ja katsoo tarkemmin
muun muassa niiden ehtoja.
Marika Väisänen / TV1 Kuningaskuluttaja
Julkaistu 23.03.2010 10:41 / Terveys